maanantai 12. joulukuuta 2016

Joulukuusi, osa 1, Valmistus

En suosittele tätä kuusenteko-ohjetta, mutta laitan sen tänne, jotta voitte lukea miten onnistuin. Kuusen rakentamiseen, kynttilöiden tekoon, koristeluun ja kuvaamiseen meni pyöreästi kahdeksan tuntia.

Miksi en suosittele? Koska olen vasta-alkaja, tein varmasti kaiken vaikeimmain kautta. Ainakin se tuntui siltä. Otin mallia Maria Malmströmin Väinölän joulu -kirjasta kuusen rakentamiseen. Ohje vaan ei tunnu toimivan hyvin piippurassin kohdalla (Marian kuusi on tehty havyköynnöksestä) tai sitten tein jotain väärin.

Kuusen runkoa olisi pitänyt vahvistaa ennen oksien kiinnittämistä. Nyt rungon taipuisuus vaikeutti kaikkia tulevia rakennus- ja koristeluvaiheita. Kuusen "pystyttäminen" tuntui lähes mahdottomalta. No, nyt se on pystyssä. Vihdoinkin!

Joulukuusen valmistus

Joulukuusen valmistus ja saaminen pysymään pystyssä ovat haastavia urakoita. Koska saatavilla ei ollut havuköynnöstä minikoossa, valitsin kuusimateriaaliksi tummanvihreän piippurassin. Piippurassi osoittautui hyvin taipuisaksi ja sen koossa pitäminen hermoja raastavaksi.

Tarvikkeet

Paketti piippurassia 
Sivuleikkurit

1. Aluksi pätkin piippurassin Marian ohjeen mukaan eripituisiksi pätkiksi. Tosin muutama osa meni rakennusvaiheessa sekaisin ja taisi unohtuakin kuusesta. Tarkkuutta!

1 kpl   180 mm 
8 kpl   90 mm
4 kpl   85 mm
4 kpl   65 mm 
17 kpl   55 mm
3 kpl   45 mm
80 kpl   35 mm
2 kpl   25 mm


2. Sen jälkeen rakensin oksat Marian ohjeen mukaan ja kiinnitin ne kuuseen. Niin kuin jo mainitsin, kuusesta tuli hatara ja vahvistin vartta ensin piippurassilla ja myöhemmin vielä rautalangalla, mutta se kallistuu helposti vieläkin mihin sattuu. Ihan kuin sillä olisi oma tahto. Kun siihen ei koske, niin se pysyy pystyssä helpommin. Mitä siis tein?

3. Rakensin puisista jäätelö- ja kahvitikuista kuusenjalan, mutta se oli aivan liian kevyt. Marian kirjassa on ohje kuusenjalan tekoon mutterista yms., mutta minulla ei ollut tarpeeksi isoa mutteria siihen tarkoitukseen. Niinpä leikkasin pahvista palan, johon tein reiän ja siinä kuusi nyt töröttää. Kuusen runkoa on tuettu muutamalla mutterilla ja kuusi on kiinnittetty pahviin rautalangalla. Pahvin päällystin servetistä leikkaamallani pitsikuviolla, joka hoitaa kuusenmaton virkaa (kuvassa vielä puinen kuusenjalka).


Kuusen rakentamisen ja pystytyksen jälkeen tai oikeastaan kaiken rakentamisen seassa ja välissä tein kuusenkynttilät, joista kerron lisää toisessa osassa: kuusenkynttilät. Kolmannessa osassa: koristelu koristelen kuusen juhlakuntoon.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos, kun kommentoit! <3